Green areas and restoration B2

I would like to live in a world where there is no need to worry to survive but people will be able to start enjoying their lives.

A future in which all men work together to ‘heal’ our Earth. A future with ecology, respect for others and the environment, a future of brotherhood.

Heräsin aamulla, tein aamutoimet, lähdin lenkille kohti läheistä metsää. Aamuhämärässä katuvalot syttyivät sitä mukaan, mikä oli minua lähin ja sulkeutuivat pois perässäni. Lenkin jälkeen hain repun kotoani ja lähdin kohti lähintä pikaraitiotietä, jolta matkustin metroasemalle. Metroasemalla nousin metron kyytiin. Metrossa Kalasatamaa ohittaessani näin sinne rakennetut samat vanhat pilviä harppovat pilvenpiirtäjät. Noustuani metrosta Rautatientorilla näin Helsingin päärautatieaseman. Kaikessa vanhassa komeudessaan. Kohti yhtä keskustan kymmenistä toimistorakennuksista Ne, jotka ovat olleet työelämässä pidempään kuin minä sanovat, ettei toimisto ole enää entisellään viimeisen pandemian jäljiltä. Avasin tietokoneen ja kvanttitietokoneen, jolle kehitän graafista käyttöjärjestelmää. Sain tehtyä kaiken käyttöjärjestelmästä, minkä tarvitsee tehdä käsin tänä päivänä, kun tekoäly hoitaa suurimman osan ohjelmoinnista. Samalla sain kutsun joukkoliikennettä järjestäjältä taholta virtuaali kokoukseen, joka järjestettiin heti virtuaaliverkossa. Virtuaali verkkoon pääsee joko ar- tai vr-laseilla. Kokouksessa he kertoivat tahtovansa uudistaa heidän autonomisesti kulkevien kulkuneuvojen tietokoneet sekä niitä ohjaavan keskustietokoneen yhtiöni vastavalmistuneista kvanttitietokoneiksi, sillä yritykseni on maailman johtava teknologia yritys. Myös he haluavat tilata kvanttitietokoneisiin yritykseltäni sopivat ohjelmistot ja tekoälyn, joka optimoi kulkuneuvojen kulkevat linjat ja niiden aikataulut käyttäjämäärän ja käyttäjien kulkeminen matkojen perusteella. Hyväksyin tilauksen, kun se tekee Helsingin seudun joukkoliikenteen maailman modernimmaksi. Kokouksen päätettyä selaan internetistä eri uutispalvelujen sivuja ja näen artikkelin eräältä sivustolta ja luen sen. Artikkelissa muistellaan sitä, että kaikki Suomen polttamalla toimivat voimalaitokset sulkeutuivat kymmenen vuotta sitten, kun Suomeen saatiin avattua niiden tilalle kolme fuusioreaktoria, kuitenkin ne ovat jo sen jälkeen sulkeutuneet toimimattomina, sekä sitä edeltävän puolentoista vuosikymmenen aikana rakennettua erilaisista uusiutuvista energiavoimaloista ja suurista akustoista säilyttämään energiaan sähkön tuotannon pohjien varalle. Asun nykyisin Tampereella, mutta vietän nyt yhden yön Helsingissä työn vuoksi. Matkustan Helsinkiin junalla varhain aamulla. Junamatka kesti vain tunnin päärataa pitkin, jota on kunnostettu vuosikymmenten varrella suurempia nopeuksia kestäväksi. Helsingin päärautatieasema on edelleen entisellään. Ulkona on yllättävän hiljaista, koska yksityisautoilu on nykyään kielletty keskustan alueella. Olen hyvin ihmeissäni valkoisesta lumihangesta, jota ei ole tottunut näkemään Helsingin keskustassa. Autot eivät enää ole likaamassa sitä ja katujen lämmitys on poistettu käytöstä energian säästämiseksi ja lämpösaarekeilmiön hiilitsemiseksi. Ennen työkomennustani käyn katselemassa lapsuuden kotiseutujani Arabianrannassa. Nousen raitiovaunusta ostoskeskuksen kohdalla. Vanha tiilinen rakennus on edelleen paikoillaan, mutta sisältä se on hyvin erilainen. Liikkeiden sijaan siellä on palveluita ja toimistotiloja. Työskentelen uusiutuvan energiantuotannon tehokkuuden optimoinnin parissa, joten työmatkallani tapaan Helsingissä asuvia samaa työtä tekeviä. Tarkoituksenani on selvittää, miten uusiutuvan energiantuotannon kulutushuippuja voisi hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti ja miten alueet voisivat tehdä yhteistyötä asian suhteen. Rantaan päästyäni huomaan, kuinka vuosikymmeniä sitten hoidettuna nurmialueena olleen rantapuiston hangen pinnasta nousee erilaisia niittykasveja. Luonnon monimuotoisuus on selvästi parantunut. Kalasataman suunnalla näkyy yhä tutut kolme tornia, koska rakennusprojekti jäi kesken. Hanasaaren ja Salmisaaren voimaloiden piiput ovat hävinneet maisemista niiden sulkeuduttua yli kaksi vuosikymmentä sitten. Töiden jälkeen menen illaksi Kaivopuiston viettämään aikaa ennen tapaamista. Auringon laskettua taivas on tumma, hukkavalon määrää on rajoitettu voimakkaasti sähkön säästämiseksi ja eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi. Tähtitaivaan näkemisen on myös todettu edistävän ihmisten hyvinvointia. Helsinki on muuttunut parempaan suuntaan siitä, mitä se oli kolme vuosikymmentä sitten. Työpaikallani on remontti, joten joudumme tekemään viikon etätöitä. Päätin siis käydä pitkästä aikaa käymässä äitini ja mummini luona ja tehdä töitä sieltä käsin. He ovat voineet jäädä alueelle, koska vanhuksilla on mahdollisuus pysyä kotona hoidossa. Kotona käyviä hoitajia on helppo saada, ja ne ovat ilmaisia. Myös yhteisön muut jäsenet mielellään käyvät ja vierailevat vanhempien ihmisten luona, koska heillähän on kiinnostavimmat tarinat ja monet puhuvat mielellään muiden kanssa. En itse asu enää Helsingissä, joten tulin tänne junalla. Kaikki liikenne junaliikennettä myöten on automatisoitua, eli liikenne toimii moitteettomasti niin kaikkialla Helsingin sisällä kuin ulkopuolellakin. Matka Suutarilaan oli nopea, mukava ja ilmainen. Minun kävi järkeen kulkea junalla, koska yksityisautoilu ei ole enää kannattavaa. Julkinen liikenne toimii niin paljon paremmin. Lisäksi auton omistaminen, huoltaminen ja säilyttäminen vie paljon resursseja ja rahaa. Resurssien ja autojen saastuttavuuden takia yksityisautoiluun ja muuhun yksityiseen moottoriajoneuvolla liikkumiseen kohdistuu sosiaalinen kielto. Lähes tällaiset olosuhteet auton omistamiselle olivat ennenkin, mutta muutosta ei tapahtunut, koska auton omistamisessa tärkeätä oli se, että se on oma, siihen on tottunut ja muillakin on. Jotkut tarvitsivat kyllä autoja pidemmille matkoille, mutta suurin osa ei ollut tätä joukkoa. Ei ainakaan Helsingisså. Mitä sitten ilman rekkoja? Sitten on raiteet. Asioita on kätevä kuljettaa raiteilla. Raiteiden yhteydessä on ns. keskitettyä cargo paikkoja, josta asiat kuljetetaan alueen sisällä eteenpäin Julkisten käytön lisääntyminen ei ole kuitenkaan vähentänyt pyöräilyä tai kävelyä niinkuin joissain paikoissa on joskus tapahtunut, koska pyöräily ja kävely on mieluisampaa ilman autoja, koska autojen päästämä melu ja niiden esittämä vaara on poissa. Julkinen liikenne ei myöskään kata joka neliömetriä eli lopun matkaa joutuu usein kulkea jalan tai pyörällä. Autoilu ja sen päästämät epäpuhtaudet ovat vähentyneet, jonka takia monia asfalttiteitä ollaan muutettu hiekkateiksi, koska niillä ei enää ole saastuttavaa ja likaavaa autoilua. Asfalttiteiden korjaaminen on kallista ja prosessissa bitumia pääsee ympäristöön, eli niiden ylläpitäminen ei enää ollut järkevää. Hiekkateiden kanssa hulevesijärjestelmä otettiin monessa paikkaa pois käytöstä, koska sitä tarvittiin vain asfalttipeitteen kanssa ohjaamaan vesi järkevään paikkaan ja koska ei haluttu liikenteen epäpuhtauksien pääsevän luontoon. Hulevesijärjestelmän käytöstä poistaminen mahdollisti veden luonnollisen kiertokulujn kaupunginkinn alueella vaikuttaen kasvillisuusalueiden hyvinvointiin ja vähentäen pienien tulvien riskiä. . Herään myöhässä, ja juoksen ulos. Ovesta ulos päästyäni uppoan polviini asti lumeen, ja en ehdi bussiin. Päätän siis kävellä ja katsella maisemia, koska olen kuitenkin myöhässä. Kaupungin päästä päähän menevissä viherkäytävissä näkyy talvella vain vähän liikettä. Kaipaan kesän luonnon ääniä. Muuten onkin nykyään aika hiljaista, koska liikenteen määrä on huomattavasti pienempi. Ääniä ei siis paljon kuulu, ja näkyy vain vitivalkoista puhdasta lunta. Kävelen rauhallisessa maisemassa yleiselle toimistorakennukselle, jossa aion tänään tehdä töitäni. Löysin raportin perhosten määrän kasvusta Helsingissä, joka sai minut erittäin tyytyväiseksi. Koen tietyllä tavalla onnistuneeni, koska luonnon monimuotoisuuden lisääminen kaikilla alueilla on ollut yksi tavoitteistani. Kaupunkikasvillisuusalueiden lisääminen ja niiden luonnontilaisuus on vaikuttanut siihen suuresti. Se on vaatinut paljon erilaisia muutoksia. Mietin, miten paljon muutoksia Helsingissä on tehty siitä ajasta kun olin nuori. Suurin mullistuksista on se, miten koko lähestymistapa valtioon, kaupunkiin ja alueiden omistamiseen mietittiin uudelleen. Ihmiset muodostavat kaupungin eivätkä vain asu kaupungissa, joka tuntuu olleen ennen kaupungin idea.Kaupunki ei omista mitään. Ei maata, rakennuksia tai yksilöitä. Kaupungin tarkoitus on toimia apuna asioiden järjestämisessä ja tasaisesti jakamisessa sekä huolehtia kaikkien hyvinvoinnista. Uusi lähestymistapa tuhoaa kaupungit niinkuin ne ennen oli ajateltu. Monella alueella jatkettiin silti päätöksenteollisesti ja järjestelyn kannalta kuntina tai kaupunkeina, koska monet palvelut on järjestetty ja infrastruktuuri on tehty kunnittain. Näin tapahtui Suomenkin alueella poikkeuksena Sapmi, joka ei ole Lapin osa, vaan omaa aluettaan. Kapitalismi siis loppui Helsingissä se oli aiemmin kuin muualla, mutta asiat silti toimivat hyvin. Alettiin tehdä yrityksistä ensiksi työntekijöiden omistamia. Tämä liike siirtyi lopulta koko kaupunkiin, jossa ei ole enää valtuustoa, vaan yhteispäätösmalli, joka tarkoittaa sitä, että kaikki päätöksenteko tehdään yhdessä. Yhteispäätösmallissa jokainen elää yhteisössä. Nämä pienemmät, maksimissaan 120:n henkilön yhteisöt vaikuttavat pienen alueen asioihin. Yhdessä monet pienet yhteisöt vaikuttavat suurempien kaupunginosiin rinnastettavien yhteisöjen asioista, ja nämä suuremmat yhteisöt vaikuttavat Helsingin asioihin. Kaikesta päätetään siis yhdessä kunnioittaes kaikkien mielipiteitä. Suurempia yhteisöjä ja jopa kaupungin kokoisia yhteisöjä on vielä pakko olla, koska pienissä yhteisöissä ei voi elää tällä väkimäärällä kestävästi tai järkevästi. Ihmisten määrää vähennetään vain tasavertaisuuden lisäämisellä ja kaikille samojen oikeuksien, tiedon ja resurssien välittämisellä. Sitä ei siis voi noin vain vähentää. Helsingissä on näitä yrityksiä vastaavia, mutta ei ihan yrityksen määritelmän mukaisia, työtekijöiden omistamia, jotain palvelua tai tuotetta tuottavia yhteisomistustuotannon paikkoja. Nämä yhteisomistustuotannon paikat myyvät tuotettaan rahalla. Näistä tuotteista menee veroja, joilla kaupunki ostaa ruokaa ja järjestää palveluita. Verot kerää verotoimisto. Asian tärkeyden vuoksi kaikki toiminta on avointa ja kaikkien nähtävissä helposti. Systeemissä on raha sen takia, että kaikki eivät ole samassa ajassa ottaneet käytäntöön samaa rakennetta, ja sitä tarvitaan myös suurien yhteisöjen välisessä tuotteiden vaihdossa. Yhdessä palveluja päätettiin sirotella ympäri kaupunkia isojen keskittymien sijaan, jotta kaikkien olisi helppo saada ja päästä käsiksi niihin. Se myös vähensi liikennettä. Kun palvelut tarvitsivat tilaa, sitä saatiin tyhjistä rakennuksista ja käyttämällä joidenkin entisten ja nykyään tarpeettomien yritysten asuttamaa tilaa paremmin alueen asukkaiden hyödyksi. Kaupungissa päätettiin tehdä kaikesta ruoasta, vedestä ja asumisesta ilmaista, koska se on vaan se humaanein ja järkevin tapa toimia. Myös tärkeät palvelut ovat ilmaisia kuten ikäihmisten hoito, lastenhoito, terveyspalvelut, liikenne sekä nyky-yhteiskunnassa netti. Asumisen ilmaisuus toimii siten, että asunnot jaetaan ilmaiseksi työpaikan perusteella asuntopalvelusta. Jakaminen toimii siten, että sinne kerrotaan työpaikan sijainti, perheen koko ja tarvittavat mukautukset, ja sen jälkeen etsitään mahdollisimman lähellä oleva, tarpeeksi iso ja hyvä koti juuri tietyille hakijoille. Samalla alueella monia erilaisia taloja. Miten päätetään betonikuution ja valkoisen omakotitalo välillä? Asuntoja kohdellaan käytännön näkökulmasta ja jakeluprosessi tehdään tietämättä asunnon entistä hintaa tai miltä se näyttää. Se on mahdollista, koska lajittelevalle taholle ei kerrota mitään ylimääräistä tietoa reiluuden vuoksi. Asuntojen omistajuus poistui, koska näin halusivat suurin osa Helsinkiläisistä. Asia päätettiin yhdessä, vaikka se ei ollutkaan mikään helppo päätös. Verot kasvoivat, mutta elämästä tuli suurimman osan mielestä parempaa. Päästiin eroon asuinalueiden eriarvoistumisesta siten, että ei ole rikkaiden ihmisten asuttamia kalliita alueita. Huomattiin, että perimmiltään niissä asuminen oli monelle vain statuskysymys, ja voidaan olla onnellisia ilman kalliita asuntoja ja asuinalueita. Kaupunkia ja sen asukkaita piinaavin ongelmiin ei herätty ennen kuin oli jo aika myöhä. Niin se aina tapahtuu. Lopulta kuitenkin kaikkialla huomattiin tämä ongelmien vyyhti, joka käsissämme on. Ratkaisua ei mietitty vain Helsingin taholla, vaan koko entisen Suomen. Aluksi ajateltiin teknologian korjaavan kaiken: ilmastonmuutoksen, ympäristökriisin, poliittisen levottomuuden, rikollisuuden, syrjäytymisen, huumeidenkäytön ym. Sen kehittämiseen panostettiin lukemattomia tunteja sekä meni paljon resursseja ja työvoimaa, mutta uusi teknologia ei maagisesti korjannutkaan asioita. Ollaan huomattu osan teknologian tarpeettomuus ja keskitytty asioihin itsessämme ja ympäristössämme, koska asioita ei voi pakoilla teknologisella kehityksellä. Maailmassa on niin paljon ongelmia, että resursseja ei vaan riitä niiden paikkaamiseen, vaan tulee poistaa ongelma kokonaan sen juuriin ja jopa ravinteisiin keskittymällä. Teknologiaa on, mutta ei enään viihdekäytössä. Sitä käytetään lähinnä kommunikointiin ja joissain tapauksissa työntekoon. Teknologia on tärkeä kommunikaation väline ja tärkeä Helsingin sekä muiden alueiden toimimiselle. Suuri ongelma varsinkin älyteknologiassa on niiden materiaalinen ulottuvuus. Niiden tuottamiseen menee luonnonvaroja, tuotanto saattaa olla monesti hyvinkin hämärää ja tehty epäoikeudenmukaisesti ja niitä y´tarvitsee kokoajan tuottaa enemmän lyhye käyttöiä takia. Ratkaisu tähän on se, että tehtiin laitteista pääasiassa yhteisöllisyyden tukijoita. Tämä tarkoittaa pienempiä akkuja, kevyempiä käyttöjärjestelmiä ja vaihdeltavia osia. Totta kai ratkaisu olisi ollut aiemminkin saatavilla, mutta vasta järjestelmän muututtua pystyttiin toteuttaa se, koska yrityksillä ei ole tarvetta kilpailla ainakaan entisen Suomen alueella. Saatavan rahan määrä ei ole paljoakaan eri, ja se lisä raha menisi kaikkeen turhaan. On todettu, että kaikki ihmiselle elintärkeän tai tasavertaisen elämän ja muiden kanssa kommunikoinnin mahdollistamisen ulkopuolella oleva omaisuus ei lisää ihmisen onnellisuutta kuin vain erittäin vähän, ja sekin vain hetkeksi. Ei siis ole mitään saatavaa. Siksi kaikki samoja hommia tekevät teknologian yhteisomistustuotannon paikat tekevät yhteistyötä, koska yhteistyö parantaa työskentelyä ja tuotetta. He yhdessä suunnittelevat asioita ilman kilpailua. Laitteet tehdään ihmisten käyttöön, ei profitin takia. Muuten tuotteeseen oltaisiin kyllästyneitä ja kova työ olisi mennyt hukkaan (Teknologiaa ei käytetä enään viihteeseen lähes ollenkaan, koska yritysten kaaduttua mielihyväkoukutusta ei pyritty tuottamaan sen takia, että ei haluta siitä rahaa, ja kuluttajilla on suuri sana asiaan. Mielihyväkoukutus on se, mikä on pitänyt meitä ruuduissamme kiinni) Monet yhteiskunnan toimimiselle tarpeettomat työt vähenivät, koska monet ei-elintärkeitä tuotteita kehittävät yhteisomistustuotannon paikat siirtyivät muualle päin Suomea. Tämä johti työvoiman lisääntymiseen tarpeellisilla aloilla kuten palvelualalla, jolla oli ennen paljonkin työvoimapulaa. Raskaita töitä teki enemmän ihmisiä, eli töitä pitää tehdä vähemmän ja se on vähemmän kuormittavaa. Jossain vaiheessa ideana oli muuttaa kaikki mahdollinen työnteko etätyöskentelyksi, mutta pian tajuttiin ongelmat tässä lähestymistavassa. Raja vapaa-ajan ja työnteon välillä on niin häilyväinen, että kaikki tuntuu työnteolta ja se vie iloa ja vapautta pois elämästä sekä aiheuttaa suunnattoman määrän stressiä. Samalla muu psyykkinen ja sen kautta fyysinen pahoinvointi kasvaa. Siis työntekoa jatkettiin pääsääntöisesti lähityöskentelynä. Olen huomannut näiden kaikkien muutosten myötä ihmisten käyttäytymisessä uudenlaisia asioita. Kun kaikki on lähempänä ja töissä menee vähemmän aikaa sekä eletään yhteisöllisemmin, ihmiset ovat vähemmän stressaantuneita. Samalla muut ennaltaestettävät mielenterveyden häiriöt ovat vähentyneet. Burnout ei ole enää osa tavallista työelämää. Nämä kaikki muutokset totta kai tapahtuivat joka puolella entistä Suomea, koska muutenhan Helsinki olisi täynnä ihmisiä. Asukasmäärä ei onneksi ole kasvanut, koska kaikki työ ei ole keskittynyt Helsingin alueelle, vaan työpaikkoja on enemmän muilla alueilla. Helsinkiin on tullut lisää ihmisiä vain maahanmuuton kautta, koska monet alueet tuhoutuvat ilmastonmuutoksen takia. Sitä emme ehtineet pysäyttämään tarpeeksi ajoissa, vaikka yritimme. Tekoihin olisi pitänyt ryhtyä jo aiemmin. Maahanmuutossa tärkein muutos on se, että kaikki rajat ovat avoinna tai oikeastaan niitä ei ole, joka toimii. Työpäivän jälkeen päätän lähteä metsään katsomaan tähtiä, jota teen useimpina iltoina. Ne näkyvät, koska enään ei ole niin paljon valosaastetta. Tämän jälkeen suuntaan kaveriporukan tapaamispaikalle. Tapaamme vanhalla lukiollamme ja lähdemme sieltä Vallilaa kohti mukavaa, kun nykyään tietkin on aika valkoisia niin on se. ei sitä ruskeaa mössöä ei. Eihän se muutenkaan paranna sitä ajamista niin paljon no ei todellakaan ei Helsinki päässytkään tavoitteeseensa asukasmäärän lisäämisessä ihan hyvä, että jää tilaa kaupungissa muillekin kuin asuinrakennuksille onhan se myös ihan palvelujen ja myös asumisen hinnan kannalta hyvä no joo onneksi sekin on laskenut kyllä tänne mahtuisi paljon ihmisiä, jos oltaisiin rakennettu enemmän pilvenpiirtäjiä on niissäkin ongelmansa niin on. ei ne hirveesti lisää väkilukua ja ne luo paljon varjoa, joka haittaa kaikenlaista kasvillisuutta nii, hyvä ettei tullut niitä onneksi ei muutenkaan ole rakennettu paljoa lisää rakennuksia no ei niitä ole tarvinnut kun vanhoja on jo koko paikka täynnä niitä on pystynyt korjaamaan niih. hallintorakennuksetkin on pystytty säästämään 1800-luvulta, kun niitä on vaan korjattu, eli ei ihme, että ollaan pystytty toimimaan muidenkin rakennusten kanssa samalla tavalla niin on säästetty kyllä metsätkin muistan, että ainakin Laajasalon eteläosan rakennushanke keskeytyi ja metsä on tallessa se oli kiva juttu todellakin. Laajasalon matsän lisäksi paljon muitakin metsiä ollaan jätetty luonnontilaisiksi. lukuunottamatta pieniä polkuja no joo, mutta ei se paljon metsää haittaa, jos yhden puun osan ottaa polulta pois, ja siirtää kauemmaksi, jotta siitä pääsee kulkemaan no ei. toi juttu on lisännyt monimuotoisuutta kyllä paljon hyvä niin luonnolla menee kaupungissa paremmin kaikki vaikuttaa menevän paremmin kuin sitä olisi voinut aikaisemmin kuvitella

I would like to see a sense of stability, which I personally perceive as missing in several aspects of the reality I see. A more stable future in several aspects

I would like to have addressed global warming. Renewable energy sources would be used and fusion power plants would be used, and fossil fuels would no longer be needed. At the same time, the most technologically advanced countries should provide energy and food to the poorest. A balance between demand and supply of land products would be achieved, possibly also by checking in numbers and at the same time by educating the population on sustainability. This numerical control over time would always be diminished due to the good sense of the population at that time educated and aware that they cannot spend, spread and consume as they wish.

Life in climate change B2

There's no much more one could want in life that what my grandparents had. After running away from the Europe of the World War II to a South American country, they rebuilt their lives and had a family. Modest but steady job in a simple life with plenty of children, which were able to become professionals, buy houses, marry and have children. In 2040 I'd be more or less the same age they were in the 80s. If 2040 is any closer to 1980 than nowadays, certainly life would be better.

CO2 near zero human activity (energy resources with low environmental impact, energy efficient homes). cities with sustainable transport and large green spaces

I would like to see less criminality

I would like to live in a future that recognizes and supports good ideas regardless of who formulated them. A future that gives more space to thought.

The future that I would like to see is one where the environmental problems are properly addressed. I do not expect that all problems related to pollution, climate change, etc will magically disappear in just twenty years, but I would like to live in a world were there is a clear, common strategy shared by all countries in the world directed at eliminating, or at least strongly reducing, such problems.