Ideaalitodellisuus ja paluu juurille.
Anonymous
March 19, 2025
This image was generated with Dream Studio AI.
Haluaisin tulevaisuudessa ympäristön olevan edelleen elinvoimainen. Tämä tapahtuu kuitenkin teknologisen kehityksen saattelemana niin, ettei elintasosta ole tarvinnut tinkiä huomattavasti. Pieniä muutoksia säästäväisempään elämäntyyliin on toivottavasti tullut ja yksilöt sopeutuvat niihin muutoksiin. Yritykset toimivat edelleen, mutta energiatehokkaammin kuin tällä hetkellä. Osa nykyisistä ennakoitavista keksinnöistä ei koskaan toteutunut, esimerkiksi tekoäly ei ottanut niin merkittävää roolia kuin oli arveltu.
Valtioista kansallisvaltiot ovat edelleen pystyssä, mutta kykenevät tekemään yhteistyötä keskenään riitelemättä jokaisesta eturistiriidasta. Kansallisvaltiosta voidaan olla ylpeitä ja urheilla sen nimissä ilman turhaa kansallismielistä uhoa. Viimeisin kohta voi olla vaikein toteuttaa nykyisellä kehityksellä, mutta ainahan saa unelmoida.
Pohjoisen Euroopan eläimistö on kuitenkin muuttunut, täällä viljellään esimerkiksi kalalajeja, jotka eivät ole ennen kyenneet selviytymään täällä. Joitakin eläinlajeja on kadonnut, valitettavasti. Metsistä kyetään pitämään huolta nykyistä paremmin ja lihantuotanto tuotetaan osittain myös muualla kuin tuotantosikaloissa tai -kanaloissa. Ihmiset alkavat lisäksi arvostamaan enemmän vapaa-aikaansa. Syntyy hiljaisuuden sekä hiljentymisen ympärille elinkeinoja, matkailun suunta kääntyy osin etelästä pohjoiseen. Massaturismia aletaan hylkiä ja osa näistä yrityksistä joutuu etsimään korvaavaa toimintaa tilalle.
Vallitseva talousjärjestelmä on kaikista puutteistaan huolimatta edelleen säännelty kapitalismi ja yritykset rahoittavat verovaroin valtioiden toimintaa. Varsinkin ympäristöasioissa niiden toimintaa varmasti joudutaan osin ohjailemaan poliitikkojen toimesta.
0
0
0
7
0
0
Anonymous
2
0
0
Anonymous
4
0
0
Anonymous
5
0
0
Anonymous