Itsekkyyden aika on jäänyt taakse, pidämme parempaa huolta toisistamme ja maapallostamme
Anonymous
March 19, 2025
This image was generated with Dream Studio AI.
Pysyvä maailmanrauha on saavutettu. Poliittiset päättäjät ovat sopineet, että kunnioitamme toistemme maa-alueita ja suvereniteettia, joten emme tarvitse enää aseita toisiamme vastaan. Näin säästyneet varat on käytetty ilmastonmuutoksen hyväksi ja lämpötilan nousu on saatu pysäytettyä. Myös jätteenkeräys ja kierrätys on saavuttanut sellaisen tason, että on alkanut näyttää siltä, että maapallon kantokyky kestäisi sittenkin vielä seuraavalle vuosisadalle. Tuloeroja on saatu tasoitettua niin Suomessa kuin globaalistikin. Olemme löytäneet uusia tapoja työllistää nuoria mm. pidempien työssäoppimisjaksojen avulla. Yhteiskunta pitää edelleen huolta heikompiosaisista, mutta myös integroiden heitä paremmin mukaan. Ikärasismia ei esiinny sen enempää nuorten kuin senioreidenkaan suhteen. Näin saamme työuria pidennettyä. Työn tekeminen on entistä enemmän riippumatonta ajasta ja paikasta, joten työn perässä ei tarvitse muuttaa ja saamme pidettyä Suomen asuttuna niissä määrin kuin se on järkevää. Ihmisten keskinäinen huolenpito, yhteisöllisyys ja altruismi on kasvanut ja vastaavasti itsekkyys kadonnut. Suomi on edelleen maailman onnellisin kansa, mutta myös osaavin. Oppiminen ja koulutus on noussut arvoonsa, ja vastapainoksi myös kulttuuri ja taide on arvossa.
4
0
0
7
0
0
Anonymous
2
0
0
Anonymous
6
0
0
Anonymous
6
0
0
Anonymous