top of page

Kohti reilumpaa maailmaa

Anonymous

March 19, 2025

Kohti reilumpaa maailmaa

This image was generated with Dream Studio AI.

Maailmassa on vihdoin havahduttu erilaisten yritysten tietojenkeruun haitallisuuteen. Microsoftille on asetettu määräys poistaa käyttöjärjestelmästään kaiken sellaisen tiedon kerääminen, joka ei suoraan liity järjestelmän toimivuuden ylläpitoon. Myös sosiaalisen median ja muiden ohjelmistojen tietojen keräämiselle on asetettu tiukat rajat, jotka pakottavat kunnioittamaan käyttäjien oikeutta yksityisyyteen. Myös sosiaalisen median algoritmeille on asetettu vaatimuksia, jotta häiriköintiin yllyttävät kampanjat ja ääriajatteluun kannustavat kanavat eivät saisi tuulta alleen. Elon Muskin X on kokonaan kielletty Euroopassa, koska tämä on avoimesti ilmoittanut pyrkivänsä manipuloimaan vaaleja ja tukee ääriajatteluun tukeutuvia puoleita.

EU on lisännyt riippumattomuuttaan U.S.A:sta, jotta tämän ailahtelevaisen valtion toimet eivät heilauta taloutta kovinkaan paljoa. Itse asiassa EU on kyennyt kasvattamaan vaikutusvaltaansa ja yhteistyötä niiden valtioiden parissa, jotka ovat myös kärsineet kyseisen suurvallan johtajien häikäilemättömyydestä. EU on myös tunnustanut Palestiinan valtion ja taannut sen itsenäisyyden. Israel on aiemmin joutunut samanlaisten sanktioiden kohteeksi kuin Venäjä Ukrainan sodan aikana. Onneksi EU päätti lisätä tukeaan Ukrainalle ja soi täydet valtuuden käyttää aseitaan siellä missä niitä tarvitaan, myös Venäjän alueella ja Ukraina kykeni lopulta ottamaan takaisin aluee, jotka sille kuuluvat.

Ilmastonmuutos on vihdoin otettu tosissaan. Suuryritysten lobbareille lähinnä nauretaan kun he yrittävät lyhytnäköisten voittojen toivossa kumota heitä koskevia ilmastoystävällisyyteen pyrkiviä lakeja. Suuret istutustalkoot ovat tuoneet Eurooppaan suuren määrän uusia monimuotoisia metsiä. Teknisiltä tuoteilta vaaditaan korjattavuutta: jokainen osa pitää olla helposti ja kohtuuhinnalla vaihdettavissa. Kestäväksi tehdyt tuotteet saavat verohelpotuksia kun taas nopeasti hajoaviksi todettujen verotusta on roimasti kiristetty. Tämän vuoksi niin jääkaapit kuin sukkahousutkin ovat nykyään kestäviä.

Ihmisten henkiseen hyvinvointiin on panostettu runsaasti: hyvinvoiva ihminen ei riehu. Eu-mailta edellytetään tiettyä terveydenhuollon tasoa hinnalla, joka on pienituloistenkin saavutettavissa. Pienyrittäjien elämää on helpotettu, erityisesti maissa, joissa byrokratia tekee yrittämisestä vaikeaa, jopa kannattamatonta, kuten vaikka Suomessa. Pientä yritystoimintaa on helppo ja kannattavaa tehdä, vaikka se ei takaisi koko toimeentuloa.

related stories

hallo
A world of citizens
Strenghtened EU-level, even global, governance mechanisms. Human-centered technology Limits to accumulation and consumption, especially for the super rich Vibrant ecosystem for new businesses Private initiative, public Administrations, and non-profits working side by side on big societal and environmental issues A post-growth economy based on sufficiency High quality of democracy High citizen participation
hallo
Mudanças climáticas sob controle
Aquecimento Global sob controle Várias ações realizadas - pela comunidades locais, governos globalmente, escolas e universidades, corporações e por mim e meus colegas - determinaram a mudança no cenário do aquecimento global para melhor As ações estão executadas e mapeadas e sendo mantidas em execução periódica conforme plano. Enchentes, temporais, deslizamentos, excesso de chuva e seca minimizados monitorados e minimizados.
hallo
I care about our quality of life.
I care about our quality of life. I believe that we have drifted away from our human nature and consequently from nature/environment, which - let us not forget - we are its species. This of course has an impact on many things and first of all on health. I would like to see human-centred policies implemented in all aspects of everyday citizenship. To put people, their mental health, their personal progress and flourishing first. To pay attention to how satisfied (and why not, happy) people feel about their lives. What really matters to them?
hallo
Join #OurFutures now!

The future is shaped by our ideas and our actions today. Tell us about your visions of the future and help us create a futures narrative aimed at inspiring citizens, policy-makers and foresight experts alike!

OURfutures.png

The European Commission support does not constitute endorsement of the contents which reflects the views only of the authors, and the Commission cannot be held responsible for any use which may be made of the information contained.

ERA_logo.jpg

We support the European Research Area aimed at creating a single, borderless market for research, innovation and technology in the EU.

©OurFutures 2025, All rights reserved.

  • Instagram
  • Facebook
  • LinkedIn
  • YouTube
bottom of page